Otava lahjoittaa 30 000 euroa lasten ja nuorten lukemisen edistämiseen

Lasten ja nuorten innostaminen kirjojen maailmaan on meille Otavassa tärkeää ja haluamme tänä vuonna tukea lasten ja nuorten lukemisen edistämistä tällä lahjoituksella, kertoo Kustannusosakeyhtiö Otavan 1.1.2023 uutena toimitusjohtajana aloittava Eva Reenpää. 

– Lasten ja nuorten arki on usein täynnä kiirettä ja digitaalista viriketulvaa. Kirjan lukeminen antaa mahdollisuuden rauhoittua hetkeksi ja heittäytyä mielikuvituksen vietäväksi. Samalla lapsen ja nuoren keskittymiskyky paranee ja stressi vähenee. Lukeminen luo vahvan perustan lapsen elämälle. Tarinoista nauttiminen siis kannattaa, Eva Reenpää jatkaa. 

– Lukeminen lisää ymmärrystä maailmasta, kasvattaa empatiaa ja vahvistaa keskittymiskykyä. Lukutaito antaa keinoja sanoittaa omia tunteita ja luo pohjan myös itseilmaisulle. Otavan merkittävän lahjoituksen turvin voimme tehdä entistäkin laajempaa työtä lasten ja nuorten lukemisen eteen, kertoo Lasten ja nuorten säätiön toiminnanjohtaja Olli Alanen

Lasten ja nuorten säätiö käyttää Otavan lahjoituksen lasten ja nuorten lukuilon kasvattamiseen. Päiväkodeissa ja oppilaitoksissa ympäri Suomen järjestetään muun muassa tarinoiden tuottamiseen ja yhdessä lukemiseen innostavia työpajoja ja tapahtumia. 

Otava on Suomen kolmanneksi suurin monialainen mediakonserni, joka koskettaa jollain tavoin lähes jokaista suomalaista. Liiketoiminta-alueemme ovat yleinen kirjallisuus, oppimisen palvelut, kauppa, aikakauslehtien kustantaminen ja verkkopalvelut. 

Lisätietoja:
Kustannusosakeyhtiö Otava
Eva Reenpää
eva.reenpaa@otava.fi
050 364 9702

Lasten ja nuorten säätiö
Olli Alanen
olli.alanen@nuori.fi
050 502 5007