Suomen monipuolisin vanhemmuuden verkkomedia Kaksplus tavoittaa perheiden päätöksentekijät

Vanhemmuuteen ja lapsiperhearkeen erikoistunut verkkomedia Kaksplus tarjoaa mainostajalle personoidun näkyvyyden juuri oikean aihepiirin ja elämänvaiheen sisällöissä. Lukija kaipaa vinkkejä odottajan ja lapsiperheen hankintoihin, apua arjen sujumiseen, ideoita hauskaan yhdessäoloon sekä koko perheen hyvinvointiin.

Kaksplus, suurin suomalainen vanhemmuuden verkkomedia, tavoittaa viikoittain 355 000 vanhempaa ja vauvahaaveilijaa. Raskaus-kategorian sisällöissä vierailee keskimäärin 42 000 käyttäjää kuukaudessa, kun vuonna 2020 Suomessa syntyi hieman yli 46 000 lasta. Viime vuonna syntyvyys kääntyi nousuun ensimmäistä kertaa kymmeneen vuoteen, joten kohderyhmä tulee kasvamaan entisestään.

Kaksplus tavoittaa perheiden päätöksentekijät ja elää vanhemman mukana raskausajasta lapsen kouluikään saakka. Se on luotettava vaikuttaja, joka valikoi ja esittelee lapsiperheen tavaroista tarpeellisimmat ja kasvatuksen uusista tuulista kiinnostavimmat. Lisäksi sivusto tarjoaa kävijöilleen mukaansatempaavia tarinoita, vertaistukea ja tuoreinta tietoa odotuksesta, synnytyksestä ja lapsen kehityksestä vauva-ajasta taaperoikään.

”Nyt jos koskaan vanhemmat kaipaavat vertaistukea ja luotettavaa tietoa. Perheet haluavat viettää entistä enemmän aikaa yhdessä ja ovat valmiita panostamaan niin arkeen kuin yhteisiin elämyksiin. Seuraava kesä on kaikkien aikojen kotimaan matkailun kesä”, kertoo Otavamedian kaupallinen digituottaja Karoliina Närvänen.

Journalistisen sisällön lisäksi sivustolta löytyy suosittu keskustelupalsta, joka tarjoaa vertaistukea vanhemmille sekä aktiivinen perheblogiyhteisö, jonka bloggaajat ovat kohderyhmän tärkeitä mielipidevaikuttajia.

Viikko-
tavoittavuus 355 000

Käynnin
kesto
2,3 min

Facebook 26 000 seuraajaa

Instagram 10 000 seuraajaa

Kaupalliset mahdollisuudet Kaksplussassa

Monipuoliset sisällöt mahdollistavat yhteistyökumppanille kaupallisen näkyvyyden juuri oikean aihepiirin ja elämänvaiheen sisällöissä ja räätälöidyt ratkaisut kunkin mainostajan tarpeeseen.

Hyvänä esimerkkinä ovat Kaksplussan suositut raskaussisällöt, kuten raskaus- ja ovulaatiolaskurit, nimikone ja raskausviikkoartikkelit. Sisällöt keräävät yhteen kuluttajat, joille raskaus, lapsen saaminen ja niihin liittyvät aihealueet ovat ajankohtaisia asioita juuri nyt. Kyseessä on sivuston suosituimmat sisältökokonaisuudet, joissa vierailee erityisesti esikoistaan odottavia, jotka ovat valmiita tekemään uusia hankintoja tulevalle lapselleen.

”Haluamme tehdä aidosti lukijoita kiinnostavaa sisältöä. Kysymme säännöllisesti heidän mielipiteitään ja toiveitaan sisällölle. Tällä hetkellä sivustolla on lukijakysely lapsiperheen vauvavuoden hankintoihin liittyen”, kuvaa Närvänen.

Jokainen yhteistyökampanja rakennetaan yksilölliset tarpeet huomioiden. Tällä hetkellä Kaksplussasta löytyy Liberon kampanjasivusto, johon vuoden aikana tuotetaan ja kerätään juuri kohderyhmälleen kiinnostavaa sisältöä. Kaksplussasta löytyy myös yhteistyökumppanimme oma blogi, Ainutlaatuinen arki, jossa asiakkaamme Ainu jakaa vinkkejä lapsiperheen arkeen.

Natiiviartikkelit ovat myös toimivia kokonaisuuksia, jotka puhuttelevat kohderyhmää. Ne houkuttelevat kävijöitä sisällön pariin näkyviltä mainospaikoiltaan niin etusivulta kuin läpi sivuston toimituksellisten artikkelien yhteydestä. Natiivikampanjoissa ohjauksen tukena on Kaksplussan uutiskirjeet sekä laaja orgaaninen ja maksettu sosiaalinen media, unohtamatta displaymahdollisuuksia.

Ostopäätös syntyy usein mielipidevaikuttajan kautta

Mainostajalle on tarjolla monipuolisia mahdollisuuksia myös vaikuttajayhteistyön kautta. Kaksplussan kohderyhmä arvostaa sivuston suosittujen bloggaajien mielipiteitä. Tulevat äidit viettävät paljon aikaa vertailemalla tuotteita eri blogeista ja testiryhmistä. Lastentarvikehankinnoissa vaikuttajien ja läheisten suositteluilla ja kokemuksilla on merkittävä rooli.

Kaksplussan perhebloggaajat muodostavat ammattitaitoisten sisällöntuottajien joukon, joilla on vahva kokemus vaikuttajayhteistöistä ja kaupallisten kumppaneiden kanssa toimimisesta. Tarinallisuus ja aito yhteys mainostavan yrityksen kanssa ovatkin onnistuneen ja tuloksellisen vaikuttajamarkkinoinnin avaimia.

Kaksplussan perheblogeihin kuuluvat Desire Nymark, Ihan mamina, Operaatio Äiti, Äiti ja melukylän lapset sekä Eveliina Matilda. Lisätietoa vaikuttajamarkkinoinnin mahdollisuuksista antaa Otavamedian kaupallinen tuottaja Henna Manninen, ota yhteyttä!

Kysy lisää perheyleisöjen tavoittamisesta

Maarit Nykänen
Tiimin esimies, Natiiviratkaisut
+358 40 717 1726

Ota yhteyttä