Tuottaja – liikkuva kuva

Otavamedia tuottaa tunnettujen aikakauslehtien lisäksi vaikuttavaa asiakasviestintää ja sisältömarkkinointia kymmenille eri yritysasiakkaille. Etsimme nyt joukkoomme liikkuvan kuvan visionääriä.

Riku Österlund

Liikkuvan kuvan käyttäminen asiakaskasviestinnässä kasvaa kovaa vauhtia. Tuotamme videosisältöjä paitsi omille brändeillemme myös yrityksille, liitoille ja järjestöille. Kohderyhmälähtöisten tuotantojemme skaala on jo nyt valtava, toteutamme sisältöjä aina videojournalismista kaupallisiin kampanjakokonaisuuksiin, mainoselokuvista tuote-esittelyihin ja järjestöviestinnästä historiikkeihin. Myös Otavan kustantama kirjallisuus sekä oppimisen palvelut hyödyntävät videon mahdollisuuksia.

Etsimme nyt Otavamedia OMAn tiimiimme videotuottajaa kehittämään ja toteuttamaan videostrategiaamme, luomaan vakuuttavia, visuaalisesti omaleimaisia tarinoita sekä rakentamaan myös uusia toimintamalleja ja työtapoja. Tuottajana pääset ideoimaan ja konseptoimaan, hyödyntämään jo olemassa olevia verkostojasi sekä luomaan uusia, tekemään töitä mielenkiintoisten asiakkaiden ja upeiden brändien sekä myös työhönsä intohimoisesti suhtautuvien, mediakentän muutoksen innostavana, inspiroivana mahdollisuutena kokevien kollegoiden kanssa.

Tulevalle työkaverillemme listattuja toiveita:

  • Rakkaus videoon muotona ja ymmärrys sen mahdollisuuksista
  • Kekseliäisyys, ideoiden monenkirjavuus
  • Ajan hermolla oleminen, vainu trendeille ja innostus kokeilla uutta
  • Kyky ja vahva tahto hallita laajoja kokonaisuuksia
  • Tahtotila haastaa – olemme valmiita muutokseen!
  • Luova visuaalinen tyylitaju
  • Ratkaisukeskeisyys, kyky luovaan ja nopeaan ongelmanratkaisuun
  • Hauskanpito. Maailmamme kaipaa iloa ja valoa.

Kerro vahvuutesi, paljasta visiosi ja muuta kanssamme upouusiin tiloihimme Pasilan Triplaan helmikuussa 2020.

Katso esimerkkejä töistämme: https://www.live.otavamedia.fi/video. Lisätietoja saat soittamalla Riku Österlundille – 050 389 2949.

Jätäthän hakemuksesi 4.2 mennessä tämän linkin kautta.

Otavamedia Oy on osa Otava-konsernia. Otavamedia on mediatalo, jonka ytimenä on kuluttajia kiinnostavat, innostavat ja palvelevat sisällöt kaikissa eri muodoissaan. Kustannamme Suomessa 25:tä yleisöaikakauslehteä ja julkaisemme yli 15:tä verkkopalvelua. Aikakauslehtemme tavoittavat lähes 2 miljoonaa lukijaa. Verkon kautta tavoitamme kuukausittain noin 2,7 miljoonaa suomalaista. Tunnetumpia monikanavaisia brändejämme ovat muun muassa Anna, Kotiliesi, Tekniikan Maailma, Suomen Kuvalehti ja Seura. Otavamedia OMAssa suunnitellaan ja toteutetaan vaikuttavia media- ja sisältöratkaisuja niin Otavamedian mediaympäristöihin kuin yritysasiakkaiden omiin kanaviin. Palveluitamme ovat monikanavaiset mainosratkaisut, natiivimainonta, mainonnan toimivuuden mittaaminen sekä oman median suunnittelu, kehitys ja tuotanto.