

Mesvac viestii ketterää toimintaa videototeutuksella
Tavallisen arkipäivän logistiikkaa kuvaamalla välitettiin tieto Mesvac Oy:n täydestä toimitusvalmiudesta. Video on esimerkki siitä, että kevyilläkin ratkaisuilla on paikkansa: työ toteutettiin mies ja kamera -periaatteella parin päivän toimitusajalla.
1. Lähtötilanne
Teollisuusovien, autotallinovien ja kuormausjärjestelmien toimittaja Mesvac Oy halusi kertoa asiakkailleen, että koronasta johtuvista poikkeusoloista huolimatta valmistus, toimitukset ja maan kattava huolto rullaavat kuten ennenkin. Hörmann Groupiin kuuluvan Mesvac Oy:n pääkonttori sijaitsee Kirkkonummen Jorvaksessa. Yrityksen asiakkaita ovat rakentamisen ammattilaiset ja yritykset.

2. Ratkaisu
Tieto täydestä toimitusvalmiudesta päätettiin välittää videolla, jonka toteuttajaksi valittiin Otavamedia OMA.
Ajatuksena oli kuvata tavallisen arkipäivän logistiikkaa Mesvacin varastorakennuksella, kun Saksasta saapuvan rekan kuormaa puretaan ja kotimaan toimituksiin menevää rahtia lastataan Kaukokiidon kyytiin.
Napakka ja kustannustehokas video toteutettiin palvelemaan asiakasviestintää ajatuksella ”Mesvacin toimitukset rullaavat päivästä päivään – myös poikkeusoloissa.”
Lyhyellä varoitusajalla toteutettu video on hyvä esimerkki Mesvacin ja Otavamedia OMA:n ketterästä yhteistyöstä. Tilanteisiin voidaan reagoida nopeasti, eikä liikkuvan kuvan toteutus aina vaadi suurta kuvausryhmää. Tämä video toteutettiin mies ja kamera -periaatteella parin päivän toimitusajalla.
3. Tulokset
Video täytti tehtävänsä Mesvacin verkkosivuilla. Se kertoo liikkuvan kuvan keinoilla havainnollisesti, kuinka teollisuusovet ja kuormausjärjestelmät lähtevät poikkeusoloissakin päivittäin kohti rakennuskohteita kautta maan. Video vähentää epätietoisuutta ja luo yhteenkuuluvaisuuden tunnetta Mesvacin ja asiakkaiden välille. Videon muodossa jaettu tieto tukee myös Mesvacin asiakaspalvelun ja myynnin työtä.

Kerrotaanko tarinanne liikkuvan kuvan muodossa?
Video on tehokas tapa saada viesti perille
Aloitetaan strateginen suunnittelu yhdessä
Päivi Laakso
Asiakasvastaava tuottaja
+358 50 327 5328
Caset
Hae inspiraatiota oman menestystarinasi rakentamiseen.


Poikkeuskevät dokumentoitiin Kiillolla videosarjaksi

Perinteikäs talouslehti Osuustoiminta uudistui

Rummo kasvatti tunnettuuttaan Golfpisteen tapahtumissa ja medioissa

Taksi Helsingin turvalliset ja luotettavat kyydit keräsivät lukijoiden huomion

Suomalainen Kirjakauppa – rakkaudella paketoituja aarteita

Kikkoman kasvatti myyntiään vaikuttajamarkkinoinnin avulla
