Monikanavaisuus ei ole trendi – se on välttämättömyys

Yritysten viestintä- ja markkinointiosastoilla etsitään uusia tapoja tavoittaa kohderyhmät kustannustehokkaasti ja vaikuttavasti. Painettu asiakas- tai sidosryhmälehti voi edelleen olla arvokas osa sisältöstrategiaa, mutta parhaiten se toimii osana monikanavaista kokonaisuutta. 

Muutokset tavoissa kuluttaa mediaa ja sen tuotantokustannukset mietityttävät tällä hetkellä monia sisältömarkkinointia työkseen tekeviä. Viestintä- ja markkinointiosastoilla pohditaan entistä useammin esimerkiksi sitä, mikä on painetun asiakas- tai sidosryhmälehden rooli omassa viestinnässä.  

Vaikka printtilehti onkin noussut sitouttajana ja lojaliteetin lujittajana uuteen arvoon, se toimii parhaiten osana monikanavaista sisällöntuotantoa. 

Meillä Otavamedialla monikanavaisuus on lähtökohta. Otamme sisällön konseptoinnissa suunnittelussa huomioon eri julkaisukanavat, joihin tuotetaan toinen toistaan tukevaa sisältöä. Meillä on myös vankkaa kokemusta siitä, miten siirtymä painetusta mediasta monikanavaiseen julkaisemiseen kannattaa tehdä. Muutostilanteissa on hyvä miettiä koko kanavastrategiaa: mistä lukijat tavoitetaan jatkossa ja millaisia tavoitteita medialla on?  

Juristimedian eri kanavat

Painettu lehti voi olla jatkossa jotain muuta kuin aiemmin: esimerkiksi kerran vuodessa ilmestyvä koostejulkaisu tai lahja rajatulle kohderyhmälle. Parhaimmillaan asiakas- tai sidosryhmälehti tarjoaa kohderyhmää kiinnostavaa, aikaa kestävää premium-sisältöä, joka sitouttaa ja vahvistaa asiakassuhdetta. Sen rinnalle voi olla järkevää rakentaa monikanavainen media, joka hyödyntää erilaisia sisältömuotoja, kuten 

  • verkkoartikkeleja 
  • videoita 
  • podcasteja 
  • somesisältöjä 

Näin kohderyhmäsi kohtaa sisältösi useasti ja haluamassaan muodossa. 

Kustannuksia voi selättää esimerkiksi harventamalla painetun lehden ilmestymistä ja allokoimalla siihen varatun budjetin monikanavaisen median konseptointiin ja toteutukseen. Suunnittelemalla huolellisesti on mahdollista luoda kohderyhmät tavoittava media ilman kulujen nousua.

Konseptointia kannattaa hyödyntää aina, kun suunnitellaan ja kehitetään jotain uutta. Konseptoinnin avulla sisältöjen tuotanto on sujuvaa, tunnistettavaa ja tavoitteellista.  

Me Otavamedialla konseptoimme asiakkaillemme niin mediakokonaisuuksia kuin yksittäisiä tuotteita. Jotta median eri osia olisi helppo tuottaa saman muotoisina ja osana jatkuvaa sisällöntuotantoa, luomme niille toimivat konseptit. 

Harkitsetko siirtymää printistä digiin tai kustannustehokasta tapaa tehdä sisältöjä?

Satu Laksola
Head of Content Marketing
+358 44 048 7401

Ota yhteyttä