Natiivimainonta
Natiivimainonta
Natiivimainonta sopii loistavasti mm. brändi-imagon ja myynnin kehittämiseen sekä ostokiinnostuksen herättämiseen.
Sisällysluettelo
Ylivoimainen natiivimainonta
Natiivimainonnan suosio on yhä korkealla, eikä ihme, sillä se on aivan ylivoimainen keino esimerkiksi ostokiinnostuksen herättäjänä.
Natiivimainonta on nykyaikainen ja vaikuttava mainonnan muoto, johon moni mainostaja on jo tutustunut. Natiivimainonnan punainen lanka on sen vaikuttavuus ja tunteisiin vetoaminen: kerrotaan yleisölle asioita, jotka kiinnostavat aidosti ja herättävät ajattelemaan.
Natiivimainonnan vahvuus ei ole nopeissa tuloksissa, vaan pitkäaikaisessa imagon ja myynnin kehittämisessä. Se on perinteistä mainontaa sitouttavampi tapa rakentaa kokonaan uusia asiakassuhteita tai muokata markkinaroolia suhteessa kilpailijoihin ja tätä kautta tukea liiketoiminnan kehitystä.
Tätä on natiivimainonta
Natiivimainonnassa tavoitellaan samaa tyyliä ja sisällöllistä kulmaa kuin mediassa, jossa natiivimainos julkaistaan. Journalistisesta tyylistään huolimatta natiivimainos on kuitenkin mainos. Hyvä natiivimainos noudattaa journalismin kanssa samoja periaatteita luotettavuudesta ja läpinäkyvyydestä: kaupallisten merkintöjen ansiosta sen erottaa aina helposti journalistisesta sisällöstä.
Kaupallinen artikkeli on mainostajalle mahdollisuus kertoa viestinsä mielenkiintoa herättäen hyödyntämällä ihmisen luontaista kiinnostusta median sisältöjä kohtaan. Kun natiivimainoksen tyyli on uskollinen median tyylille, tuntuu se luonnolliselta ja uskottavalta sisällöltä ja saa yleisön kiinnostumaan aiheesta.
Natiivimainonnassa kontaktin laatu on huomattavasti kontaktien määrää merkittävämmässä roolissa, sillä natiivimainonnan ydin on jo kiinnostuneen asiakkaan sitouttamisessa.
Natiivimainonnan hyödyt
- Natiivimainonta sitouttaa kuluttajan brändiin ja lisää brändin tunnettuutta alan asiantuntijana
- Natiivimainonta ei ole päälleliimattua tai hyökkäävää, koska maksettu sisältö on tehty media-alustan periaatteiden mukaisesti
- Kun lukija on valmiiksi kiinnostunut teemasta, natiivimainoksen parissa vietetään enemmän aikaa. Otavamedian natiivisisältöjen keskimääräinen lukuaika on lähes kolme minuuttia, blogeissa se on usein yli viisi minuuttia.
- Natiivimainonnalla saadaan hyviä tuloksia muun muassa tunnettuuden, harkinnan ja ostoaikeen kasvattamiseen.
Natiivimainonta sopii sinulle kun…
Yritykselläsi on tarve kertoa yleisölle jotakin ajankohtaista. Jos lanseeraatte uutta tuotetta tai palvelua, yrityksesi haluaa ottaa kantaa ajankohtaiseen aiheeseen tai uudistatte brändiänne, natiivimainonta auttaa viestin välittämisessä oikealle kohderyhmälle huomiota herättävässä ympäristössä.
Luota ammattilaisen apuun, kun haluat saada kaiken tehon irti natiivimainonnasta! Otavamedian natiivimainonnan asiantuntijat kertovat tärkeän viestisi valittuihin kanaviin soveltuvalla tavalla, jotta se saavuttaa kattavan ja juuri oikean yleisön.
Otavamedia on luotettu natiivimainonnan kumppani. Mainostajat ovat useina vuosina äänestäneet Otavamedian natiivimainonnan sisällöt parhaiksi IROn Mediatalojen yrityskuvatutkimuksessa.
Uskomme, että menestyksen takana on luovien ja laadukkaiden natiiviratkaisujemme lisäksi myös kokemuksemme suomalaisista kuluttajista ja heidän kiinnostuksenkohteistaan: Tiedämme, kuinka eri asioista kiinnostuneet kuluttajat toimivat eri kanavissa, jolloin osaamme suunnitella ja toteuttaa natiivimainonnan ratkaisuja, jotka aidosti sekä kohtaavat kohderyhmien tarpeiden kanssa ja tukevat asiakkaamme liiketoimintaa.
Kampanjan päätyttyä toimitamme kattavan raportin kampanjan tunnusluvuista ja näkyvyyselementeistä. Kampanjan tunnusluvut sovitaan kampanjoittain, niin että ovat relevantit ja mittaavat asetettuja tavoitteita.
Natiivimainonnan ratkaisut Otavamediassa
Natiiviartikkelit
Perinteinen artikkeliin perustuva mainossisältö informoi ja kertoo tarinaa. Natiivisisällön muodolla ei ole rajoja. Se voi olla muun muassa kuvagalleria, listaus tai jopa selviytymistarina!
Case Mikkeli: tutustu natiivikampanjaan, joka toi esille Mikkelin seudun parhaat puolet
Advertoriaalit
Aikakausilehdissä julkaistavat advertoriaalit ovat lehtijutun muotoon kirjoitettua kaupallista sisältöä. Printissä julkaistavilla advertoriaaleilla on hyvä huomioarvo ja ne kasvattavat verkossa toteutettavan natiivikampanjan tavoittavuutta.
Vaikuttajamarkkinointi
Otavamedian sivustoilla toimii kattava vaikuttajaverkosto, johon kuuluu maan suosituimpia vaikuttajia. Kaupalliset blogiportaalit löytyvät Kaksplus.fistä, Anna.fistä ja Kotiliesi.fistä. Kaupallinen yhteistyö on loistava tapa hyödyntää vaikuttajan olemassa olevaa yleisöä. Otavamedian vaikuttajaesittelyn löydät täältä.
Case Semper: Vaikuttajan vauvavuosi testasi Semperin tuotteet tositoimissa
Testiryhmät
Testiryhmä on yksi suosituimmista natiiviformaateistamme, kun lanseerataan uutta tuotetta tai tuotesarjaa. Testikokonaisuuteen kuuluu useampi sisältö, ja se kestää rekrytointeineen noin kaksi kuukautta. Testiryhmän koko voi olla jopa 100 henkilöä.
Case BABÈ: Tuotelanseeraus testiryhmän avulla tavoitti suomalaiset naiset
Kilpailut
Rakennamme erilaisia kilpailuja muun natiivisisällön yhteyteen tai itsenäisinä kokonaisuuksina. Kilpailussa käyttäjät pääsevät osallistumaan kampanjaan, mikä on todettu mielekkääksi.
Case Lumon: Kampanja inspiroi kuluttajien terassi- ja parvekeunelmia
Sisällön rikasteet
Kuluttajaa aktivoivat rikasteet aktivoivat ja viihdyttävät kuluttajaa. Käytännössä rikaste tarkoittaa erilaisia verkkotestejä, pelejä, kuvakisoja tai kyselyitä, joiden avulla kuluttaja saadaan koukuttumaan mainossisällön pariin.
Verkkotestit
Verkossa täytettävät testit ovat suosittua ajanvietettä, joita rakennamme myös mainostajan tarpeisiin. Testissä käyttäjä vastaa hänelle esitettyihin kysymyksiin ja saa niiden perusteella valikoidun lopputuloksen. Testillä voidaan valistaa ja lisätä tietoutta halutusta aiheesta.
Tapahtumat osana kampanjaa
Vuoden aikana Otavamedia on mukana yli sadassa tapahtumassa. Natiivikampanjan yhteydessä tarjoamme mahdollisuuden näkyä sopivassa tapahtumassa. Vaihtoehtoja on monia: näkyvyys voi olla muun muassa sponsorointia, tuotesijoittelua tai aktiivista ohjelmaan osallistumista. Olemme mukana myös lukuisilla messuilla ja järjestämme lehtibrändien ympärille lukijailtoja, joihin räätälöimme näkyvyyttä.
Natiivimainonnan tavoitteet
- Natiivimainonta voi palvella monia tavoitteita. Onnistunut natiivimainonta vaatii kuitenkin selkeät ja realistiset tavoitteet sekä strategista, pitkäjänteistä mainontaa.
- Natiivimainonta on tehokas keino pyrkiä vaikuttamaan brändimielikuvaan, koska natiivisisällössä yrityksen viestille on enemmän tilaa ja sen kerrontakeinot ovat monipuolisia. Brändimielikuvan muokkaamisen lisäksi natiivimainonta toimii tutkitusti erinomaisesti myös ostokiinnostuksen herättäjänä.
- Kerro meille, millaisen kohderyhmän haluat kampanjallasi tavoittaa ja valitsemme Otavamedian valikoimasta siihen sopivan verkkoalustan ja lehden, johon räätälöimme kohderyhmää puhuttelevan natiivimainossisällön. Käytössämme on myös kattava sosiaalisen median verkosto, jota hyödynnämme kampanjoissa.
- Hakukoneoptimointi kuuluu olennaisena osana natiivimainoskampanjaan. Hakukoneet arvottavat verkkopalvelumme korkealle, joten niissä julkaistu natiivisisältö nousee hakutuloksissa tehokkaasti esille. Kun linkkaamme natiivisisällöstä yrityksesi sivuille, jaamme sille arvostusta, jolloin yrityksen verkkosivun näkyvyys hakukoneessa paranee.
- Kun tavoitteenasi on kerätä yhteystietoja esimerkiksi yrityksen uutiskirjettä varten, natiivisisältöjen kautta se onnistuu helposti ja tietosuojalakia noudattaen. Kilpailut ja kyselyt ovat hauskoja ja käyttäjäystävällisiä keinoja hankkia liidejä.
- Natiivisisältö on luontainen keino ohjata haluttuun sisältöön, jonne lukijat eivät ole vielä löytäneet. Hyödynnämme pitkää kokemustamme aikakauslehtien yleisprofiileista ja löydämme juuri oikean yleisön sinun aiheellesi. Näin sisältösi saa ansaitsemansa kiinnostuneen kohderyhmän.
- Kun haluat kerätä kuluttajilta tietoa yrityksesi tuotteista tai palveluista, pystymme tuottamaan sitä natiivisisällön yhteydessä olevan kyselyn avulla.
- Yhdistelemällä erilaisia natiivimainonnan muotoja, kuten artikkeleita, vaikuttajamarkkinointia ja advertoriaaleja, saamme näyttävää pöhinää yrityksen ympärille. Sisällöillä luomme keskustelua ja tunteita sekä jaamme tarinoita, mitä ilmiön muodostuminen edellyttää.
Näin luodaan onnistunut natiivimainos
Onnistunut natiivimainos suunnitellaan kohderyhmän ympärille. Kaikki lähtee siitä, että selvitetään, keitä viestillä halutaan tavoittaa. Tämän jälkeen muotoillaan kohderyhmää kiinnostava viesti ja valitaan alustat, joissa viesti tavoittaa oikean yleisön. Mikäli kohdeyleisö on laaja ja kattaa useita kohderyhmiä, suosittelemme, että natiiviartikkelin tyyliä räätälöidään useille versioille kohderyhmän kiinnostuksen kohteiden mukaan.
Natiivimainontaa käytettäessä ei tarvitse unohtaa perinteisiä mainonnan muotoja. Yhdistelemällä mainosratkaisuja tehostetaan kampanjan tuloksia ja sitoutetaan yleisö erittäin tehokkaasti aiheen pariin. Esimerkiksi natiiviartikkelin lukeneille kohdennettu banneri palauttaa mieleen natiiviartikkelin viestin ja ohjaa kohti ostopäätöstä.
Natiivimainonnan tulisi:
- Palvella kuluttajaa ja vastata tämän tarpeisiin
- Olla innovatiivista ja ajankohtaista sisältöä, jolla erottua kilpailijasta
- Olla sisällöltään visuaalisesti selkeää ja houkuttelevaa sekä sopia julkaisualustaan
- Välittää laadukasta, mutta uskottavaa mielikuvaa
- Tukea brändiin ennestään liitettäviä mielikuvallisia elementtejä
- Näkyä monikanavaisesti ja tarjota kuluttajalle riittävä informaatio ostopäätöksen tueksi
Natiivimainonnan ei tulisi:
- Käyttää ylisanoja omasta tuotteestaan
- Hyödyntää tuote näennäisesti eli tuoda julki vain positiivisia kommentteja
- Viestiä liian montaa aihetta samalla kertaa
- Tavoitella nopeita taktisia tuloksia ilman taktista mainonnan tukea
Tutustu myös Otavamedian vaikuttajiin!
Vaikuttajien kautta tavoitat erityisesti nuoret aikuiset monikanavaisesti ja tehokkaasti! Otavamedialla on monta valovoimaista vaikuttajaa, joiden kanssa kaupalliset yhteistyöt onnistuvat laadukkaasti ja monikanavaisesti.
Vaikuttajaverkostoomme kuuluvat mm. seuraavat suositut vaikuttajat
Tutustu tarkemmin Vaikuttajaesittelyt-sivulla.
Natiivimainonnan caset
Tutustu työnäytteisiin.
Novart kasvatti tunnettuuttaan natiivikampanjalla erinomaisin tuloksin
Vau, happea! Testiryhmätoteutus ja natiivikampanja tavoittivat tukkoisen nenän kanssa kamppailevat
Taksi Helsingin turvalliset ja luotettavat kyydit keräsivät lukijoiden huomion
Kikkoman kasvatti myyntiään vaikuttajamarkkinoinnin avulla
HBO Maxin uutuussarjan lanseeraus liimasi naiskohderyhmän ruutujen ääreen
Sunin tiskikonetabletit saivat huikean tavoittavuuden natiivikampanjalla
Kampanja toi esille Mikkelin seudun parhaat puolet
Lumon inspiroi kuluttajien parveke- ja terassiunelmia natiivikampanjalla
Haluatko jutella natiivimainonnasta asiantuntijoidemme kanssa?
Satu Laksola
Vastaava tuottaja
+358 44 048 7401