Digitaalinen henkilöstölehti tavoittaa ja koskettaa
Pirteä verkkosivusto ratkaisi henkilöstölehden jakeluongelman koronakeväänä.
Otava-konsernin henkilöstölehti Otavalainen on ilmestynyt jo kymmenen vuoden ajan kaksi kertaa vuodessa.
Painetussa lehdessä kerrotaan kollegoille Otavan eri yksiköiden kuulumisista, uusista tuotteista ja innovaatioista ja oman alan trendeistä. Otavalaista jaetaan Otavan toimitiloissa, joista jokainen työntekijä voi ottaa sen mukaansa.
Koronarajoitusten aikaan toimistot ammottivat tyhjyyttään, eikä painettua julkaisua pystynyt nappaamaan mukaansa entiseen tapaan. Kuitenkin tarve viestiä henkilöstölle muutenkin kuin intran uutisten kautta oli vähintään yhtä suuri kuin ennen. Miten kertoa kollegoille, kuinka koronatilanne on vaikuttanut työn tekemiseen ja sisältöihin ja miten pidetään yhteishenkeä yllä?
Ketteräksi ratkaisuksi tavoittavuuteen tuli digi-Otavalainen, oma verkkomedia sisäisen viestinnän sisällöille.
Henkilökohtaisuutta äänen ja videon avulla
Digi-Otavalaisen ulkoasussa on hyödynnetty printtilehden visuaalisia elementtejä, kuten nimiötä ja fontteja, mutta verkon ehdoilla.
Digimediassa on myös hyödynnetty erilaisia verkkoon sopivia sisältömuotoja, kuten liikkuvaa kuvaa ja ääntä. Erityisesti äänisisältö tuo henkilökohtaisuudessaan henkilöstöviestinnän aivan eri tavalla jokaisen lähelle.
Verkkosivustoprojekti toteutettiin ripeästi koronakevään aikana, ensimmäisistä suunnittelupalavereista kului vain kaksi kuukautta julkaisuun. Otavalaista on tarkoitus kehittää jatkossa entistä dynaamisempaan suuntaan erilaisilla rikasteilla.
Arvokasta dataa hyödynnettäväksi
Digi-Otavalaista markkinoitiin uutiskirjeellä sekä intran ja Teams-sovelluksen kautta. Valtaosa lukijoista löysi julkaisun pariin uutiskirjeen kautta: yli 75 prosenttia kävijöistä tuli sivustolle uutiskirjeestä.
Analytiikan avulla voidaan kerätä arvokasta tietoa muun muassa siitä, mikä henkilöstöviestinnässä kiinnostaa. Luetuimpia juttuja olivat toimitusjohtajan pääkirjoitus, Tekniikan Maailman livelähetyksistä kertova juttu ja kollegoiden etätöistä kertova juttu. Katso video siitä, miten suoraa lähetystä tehtiin päivittäin Triplasta koronakeväänä:
”Kun koronatilanne sitä vaati, reagoimme nopeasti ja ideoimme uuden verkkojulkaisun. Yhteistyö ja tekeminen Otavamedia OMAn kanssa on ketterää ja sujuvaa. Nykyaikainen henkilöstöviestintä houkuttelee ja sitouttaa henkilökuntaa ajasta ja paikasta riippumatta”, kertoo henkilöstö- ja taloushallintojohtaja Anne Mantila.