Kevään kukkaloisto alkaa täältä – löydä brändillesi sopiva kasvualusta

Vaikka kevääseen on vielä matkaa, on sen tuntua jo aika ajoin ilmassa. Viherpeukaloiden heimo alkaa pikkuhiljaa etsiä vinkkejä ja inspiraatiota parvekkeille ja puutarhoihin. Kerromme nyt, missä ja milloin tavoitat tämän intohimoisen heimon tehokkaasti Otavamedian kanavissa.

Viherpeukalot viihtyvät kotona

Viherpeukaloiden heimo panostaa kotiin ja sisustamiseen. He nauttivat siitä, kun saavat kutsua ystäviä ja sukulaisia kotiinsa ja emännöidä tai isännöidä kutsuja. Tutkimuksen mukaan jopa 350 000 suomalaista suunnittelee pihan tai puutarhan remonttia seuraavan puolen vuoden aikana. Viherpeukalot ovat vastuullisia kuluttajia ja suosivat erityisesti kotimaisia ja vastuullisia tuotteita ja palveluita. Heitä löytyy tasaisesti kaikista ikäluokista ja talouden koko on useimmiten 1-2 henkilöä. Useimmat viherpeukalot nauttivat myös luonnossa liikkumisesta ja huolehtivat hyvinvoinnista ja terveydestä.

Lähde: KMT 2024, Mind Kuluttaja 1–6/2024, Kantar TNS Oy

Tavoita Viherpeukalot tehokkaasti kanavassa kuin kanavassa

Tutkimuksen mukaan Viherpeukalot tavoittaa muuta väestöä tehokkaammin aikakausmedioissa. Erinomaisia lehtiä Viherpeukaloiden tavoittamiseen ovat Kotiliesi, Deko ja Maalla, mutta myös esimerkiksi Anna ja Seura. Verkkomedioista toimii tietysti vastaavasti Kotiliesi.fi ja Anna.fi ja näiden lisäksi Kotilieden Toukola on kuin tehty kevätkylvöjä suunnittelevalle multasormelle. Toukolan kohderyhmänä ovat ideoita ja inspiraatiota etsivät puutarhan hoidosta, kotoilusta, kokkailusta ja itse tekemisestä kiinnostuneet kuluttajat, jotka ovat tottuneet kuluttamaan videosisältöjä. Toukola elää ihanasti sesonkien mukana ja puutarhasesonki onkin jo alkamassa.

Lähde: KMT 2024, Mind Kuluttaja 1–6/2024, Kantar TNS Oy

Toukolan musta logo

Ihana puutarha -teemaosio on pullollaan inspiraatiota ja vinkkejä

Kotilieden laaja Ihana puutarha -teemaosio kokoaa puutarha- ja huonekasviaiheiset sisällöt yhteen paikkaan. Osio sisältää yli 600 puutarha-aiheista artikkelia, jotka nousevat erinomaisesti myös hakukoneissa. Teemaosio on aktiivinen maaliskuun alusta lokakuun loppuun ja yleensä eniten vipinää osiossa on huhti-toukokuussa. Ihana puutarha -osioon on tehty käteviä, valmiita mainosratkaisuja, joilla saat viestillesi sopivaa näkyvyyttä.

Hyödynnä kukoistavimmat printin teemat

MediaNroIlm.pv.VarausAineistoErikoisaihe
Kotiliesi612.3.202517.2.202520.2.2025Pihan ja puutarhan kukkivia kevätunelmia.
Maalla319.3.202526.2.20253.3.2025Puutarhaideat: perinteiset ja uudet maalaispihan kasvit ja ideat.
Anna1220.3.20253.3.20256.3.2025Nyt sisustetaan viherkasveilla.
Kotiliesi923.4.202526.3.202531.3.2025Inspiraatiota puutarhasta: hyödynnä oksat kukka-asetelmissa.
TM Rakennusmaailma423.4.202528.3.20251.4.2025Piha ja puutarhakauden avaus.
Deko57.5.202510.4.202515.4.2025Muutoskohteena: piharemontti
Anna198.5.202516.4.202523.4.2025Sisustetaan parveke ja patio kesäkuntoon helpoilla ja edullisilla vinkeillä.
Maalla514.5.202522.4.202525.4.2025Puutarha: taimien osto-opas.
Deko611.6.202519.5.202522.5.2025Sisusta terassi tai parveke kesään: kalusteuutuudet ja viilennyskeinot.
Kotiliesi1318.6.202523.5.202528.5.2025Ihanaa mökkikesää.
Maalla79.7.202517.6.202523.6.2025Diy-ekstra: kotiin ja puutarhaan. Puutarhaa: syötävä metsäpuutarha.
Kotiliesi1516.7.202523.6.202526.6.2025Hyötypuutarha parvekkeella.

Käsi osoittaa oikealle Suomessa on jopa 1,4 miljoonaa viherpeukaloa ja Otavamedia tavoittaa näistä 800 000. Yhtä oikeaa tapaa ostaa mediaa tai näkyä ei ole, joten juttelemme mielellään lisää tarpeisiinne sopivasta tavasta tavoittaa Viherpeukalot. Ota yhteyttä niin tavoitetaan heidät yhdessä.

Laitetaan viestisi kukoistamaan

Virpi Åberg
Key Account Manager
+358 40 709 3137

Ota yhteyttä