Kaksplus.fi on Suomen suurin perhemedia

Perhemedioiden toimialalla lukijat siirtyvät yhä voimakkaammin verkkoon. Otavamedia panostaa nyt vahvasti Suomen ykkösperhemedian Kaksplus.fin kehittämiseen.

Kaksplus.fin etusivu ja suositut raskauslaskurit ovat hiljattain uudistuneet. Myös artikkelisisältöjen tuottamiseen on panostettu voimakkaasti, mikä näkyy kasvuna sivuston journalististen sisältöjen kävijämäärissä.

Perheeseen ja kotiin liittyvien sisältöjen kulutus on kasvanut keväällä 2020. Tarve huolehtia läheisistä ja tiedonnälkä liittyen onnistuneen arjen pyörittämiseen ovat poikkeusoloissa korostuneet lapsiperheissä.

Lapsiperheet kaipaavat laadukasta omaa mediaa

Etenkin pienten lasten vanhemmat hakeutuvat nyt luotettavien medioiden pariin, jotka ymmärtävät lapsiperheiden näkökulmaa.

Kaksplus.fissä sisältöjen kulutuksen kasvu näkyy erityisesti journalistisissa sisällöissä: sivuston artikkelisisältöjen lukijamäärät ovat tuplaantuneet vuoden takaisesta. Kasvu on ollut keskimäärin 110 prosenttia!

Yksin artikkelisisällöissä oli kävijöitä tammi-toukokuussa 2020 huikeat 1,2 miljoonaa, sivunkatseluja oli yhteensä yli 3,9 miljoonaa. Myös Kaksplussan suosituissa blogeissa kävijämääräkehitys on ollut hyvää.

Perhemedioiden kilpailukenttä on muutoksessa

Suomalaisten perhemedioiden kilpailutilanne on muuttunut alkuvuonna 2020 merkittävästi ja Suomessa on tällä hetkellä vain muutama verkkomedia, joka keskittyy pelkkiin lapsiperhesisältöihin. Näistä Kaksplus.fi on selvästi suurin.

Kaksplus on kirkkaasti suurin suomalainen vanhemmuuden verkkomedia ja top of mind -brändi verkossa. Toista kävijämääriltään yhtä suurta ja sisällöiltään laajaa perheaiheiden tietopankkia ei Suomen mediakentältä löydy!

Kaksplussan sisältöjen parista löydät mainostajana perheet monissa erilaisissa elämäntilanteissa: kauttamme tavoitat niin vauvahaaveilijat, odottajat kuin taaperoiden ja isompien lasten vanhemmatkin.

Haluatko tavoittaa suomalaiset lapsiperheet?

Virpi Åberg
Key Account Manager
+358 40 709 3137

Ota yhteyttä