Haastattelussa päätoimittaja: Emma Koivula – ”Hyvinvointi ulottuu elämän jokaiseen osa-alueeseen”

Hyvinvointi- ja terveyssisällöt kiinnostavat kuluttajia vuodesta toiseen. Aihepiirinä hyvinvointi on laajentunut valtavasti, eikä enää puhuta vain liikkumisesta tai terveellisestä ruokavaliosta, vaan mukaan kuuluvat myös henkiseen hyvinvointiin sekä lepoon liittyvät asiat. ”Annassa hyvinvointisisällöt ovat olleet aina keskiössä, mutta olemme huomanneet, että nyt kun ihmisillä on ollut enemmän aikaa, omaan hyvinvointiin paneudutaan ihan uudella innolla”, kertoo Emma Koivula.

Mainostaja tavoittaa kuluttajat terveyteen ja hyvinvointiin liittyvissä sisällöissä

Toteutimme marraskuussa 2021 kyselyn Annan lukijapaneelille ja yli 80 % vastaajista kertoo panostavansa hyvinvointiinsa voidakseen kokonaisvaltaisesti paremmin. Juuri tästä Annassa on kyse – yleisö on kiinnostunut hyvinvointiasioista laidasta laitaan: toisaalta asiat ovat pieniä, tavallisia pohdintoja arjessa, kuten miten syön terveellisesti aamulla tai kuinka usein ehdin töiden jälkeen kuntosalille. Toisaalta taas harjoitetaan itsetutkiskelua ja mietitään keinoja siihen, millä tavalla voitaisiin voida vielä paremmin. Tässä kohtaa keskustelu laajenee esim. hyvinvoinnin mittaamiseen, unen laatuun, vitamiineihin ja henkisen hyvinvoinnin kasvattamiseen.

Selkeä enemmistö lukijapaneelin vastaajista on valmis käyttämään aikaa ja panostamaan rahaa hyvinvointiansa tukeviin asioihin. Maaperä on hyvin otollinen mainostajalle, sillä yleisö on Annan sisältöjen parissa hyvin vastaanottavaisia ja oikealla mindsetillä liikkeellä.

”Mainostajaa odottaa sitoutunut ja vastaanottavainen yleisö, jota kiinnostavat terveyteen liittyvät aiheet.”

Anna on erinomainen valinta terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostuneiden suomalaisten tavoittamiseen luotettavassa mediaympäristössä.

Annan yleisö koostuu eri-ikäisistä naisista, joista huokuu uteliaisuus ja positiivisuus. Hyvinvointi kumpuaa myönteisestä suhtautumisesta elämään sekä tasapainosta eri elämänalueilla. Liikunnalla, ulkoilulla, perheellä ja ystävillä on tärkeä vaikutus hyvinvointiin. Anna-lehdestä ja verkkosivustolta haetaan vinkkejä kunnon ylläpitämiseen, vastapainoa arjen kiireille sekä keinoja, joilla aktiivisuutta pidetään yllä. Vertaistukea kävijälle löytyy jokaisesta kanavasta ja eritoten somessa käyttäjät ovat aktiivia ja keskustelevat aiheista avoimesti. Anna on kuin hyvä ystävä: sen kanssa uskalletaan puhua tabuista ja vaikeista aiheista ilman arvostelua.

”Anna on ennen kaikkea rohkea media. Siellä uskalletaan kysyä ja uskalletaan kertoa.”

Annan monikanavaisuus mahdollistaa erilaisten kohderyhmien tavoittamisen juuri näille oikeassa paikassa ja oikealla tavalla. Hyvä idea jalkautuu eri kanaviin näppärästi. Myös kaupalliset yhteistyöt toimivat verkossa loistavasti. Ne tehdään tarkasti Annan lukijoiden kiinnostuksen kohteiden mukaan ja ovatkin usein nousseet luetuimpien juttujen kärkeen.

Ammattimainen vaikuttajaverkosto käytössäsi

Anna.fi:n voimaannuttavien verkkojuttujen imu on huikea: hakukone- ja someoptimoidut artikkelit keräävät parhaimmillaan satojatuhansia lukijoita. Verkkosivustoltamme löydät lisäksi kattauksen Suomen houkuttelevimpia lifestyle-blogeja, kuten esimerkiksi Karoliina Pentikäisen Kolmistaan-blogin tai Xenia Anderssonin Xenia’s Dayn. Otavamedian omasta tai kumppaniverkostosta löytyy varmasti sopiva vaikuttaja jokaisen mainostajan tarpeisiin.

Vitabalans esitteli uuden tuoteryhmän yhteistyössä Janina Fryn kanssa ja teki tuotteensa tunnetuksi vaikuttajamarkkinoinnin avulla erittäin onnistuneesti. Lue, miten saimme lukijat viihtymään postausten parissa keskimäärin 6 minuuttia sekä myönteistä keskustelua ihonhoitoon ja ihon kuntoon liittyen.

Entistäkin runsaampi Anna on Suomen houkuttelevin naistenmedia. Laadukas sisältö tarjoaa mahdollisuuden tavoittaa haluttu kohderyhmä 49 kertaa vuodessa ilmestyvän lehden, aktiivisen verkkosivuston sekä sosiaalisen median kanavien kautta. Anna-naiset pitävät sisällöistä, joista on heille iloa ja hyötyä – erityisesti jutuista, jotka käsittelevät terveyttä ja hyvinvointia, pukeutumista, kauneutta, ruokaa, sisustusta ja matkailua.

Emma Koivula_Anna

Emma Koivula on Annan vastaava päätoimittaja.

”Otavamedian printti ja verkko yhteensä tavoittavat hyvinvoinnista ja terveydestä kiinnostuneista suomalaisista yli puolet eli 1 143 000 henkilöä.”

Lähde: KMT 2021, Kantar Oy


Lukijoiden luottamus on ansaittu laadukkaalla sisällöllä, joka on tuotettu ajan hermolla eläen sekä vankalla asiantuntijuudella. Taito elää trendien harjalla, aistia pinnalla olevia ja tulossa olevia aiheita on ollut aina Annan vahvuus.

Kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin teemaosio avattu

Anna.fissä on avattu aivan uusi Hyvinvoiva Minä -teemaosio, jossa kerätään samaan paikkaan ajankohtaisimmat ja kiinnostavimmat hvyinvointiin liittyvät sisällöt. ”Yleisön on helppo löytää ne yhdestä paikasta ja odotammekin 500 000 sivulatausta kuukaudessa,” paljastaa Emma Koivula. Mainostajalle aukeaa uusi huikea mahdollisuus tavoittaa terveydestä ja hyvinvoinnista kiinnostunut kohderyhmä juuri täältä!

Hyvinvoinnista huolehtiminen näkyy myös päätoimittajan arjessa

Päätoimittaja Emma Koivula kertoo pitävänsä aktiivisesti huolta kunnostaan ja hyvinvoinnistaan. Hänen harrastuksiinsa kuuluvat kuntosali, golf ja jooga sekä talvikaudella murtomaahiihto ja laskettelu.

”Välillä sitä tarvitsee kunnon hikijumppaa, välillä taas golf-kentän rauhoittavia maisemia. Pitää osata kuunnella itseään”, sanoo Emma. Hän pitää matkustamisesta ja rentoutuu mielellään myös kirjan tai muun kulttuuriharrastuksen parissa. Toki välillä päälle menee Netflix tai Areena. Fiilistään Emma seuraa myös hyvinvointisormuksen avulla. ”Eritoten unenlaatu kiinnostaa, mutta sitäkin mittaan rennolla otteella”. Emma sanookin olevansa enemmän elämästä nauttija kuin suorittaja. Tämä on selkeästi yhdistävä tekijä Emman ja hänen luotsaamansa Anna-brändin kanssa.

Kiitos haastattelusta Emma!

Emma Koivulan haastattelu on osa Otavamedian uutta juttusarjaa: Haastattelussa päätoimittaja.

Haluatko tavoittaa Annan lukijat ja verkkokävijät?

Virpi Åberg
Key Account Manager
+358 40 709 3137

Ota yhteyttä