Joka toinen pohtii jo matkustamista – Mainostaja, näin tavoitat yli miljoona kontaktia!

Otavamedian tuoreen lukijakyselyn mukaan yli puolet kuluttajista harkitsee matkustamista. Mainostajalle tämä tarkoittaa tilaisuutta tavoittaa laaja, ostovoimainen yleisö oman haaveensa äärellä.

Lähes puolet kuluttajista suunnittelee tai on jo varannut lomamatkan tälle vuodelle. Matkustaminen on monelle ajankohtaista viimeistään siinä vaiheessa, kun riittävä rokotekattavuus on saavutettu, selviää tuoreesta Otavamedian lukijakyselystä. Matkailuaiheinen kysely toteutettiin toukokuussa 2021 Annan, Seuran, Suomen Kuvalehden ja Kotilieden paneeleissa. Kyselyyn vastasi 1 916 lukijaa.

Otavamedian verkossa ja printissä on valtava määrä lukijoita, jotka haaveilevat matkustamisesta. Tämän kesän, syksyn, talven ja jo ensi kesänkin matkoja varataan nyt. Matkalle lähdetään heti, kun koronatilanne on rauhoittunut ja rokotekattavuus on riittävä, joten suurin osa vielä odottelee sopivaa matkustusajankohtaa.

Kotimaanmatkailu kiinnostaa paljon

Ulkomaan lomamatkaa suunnittelevista enemmistö aikoo matkustaa lähialueilla tai muualla Euroopassa. Joka viides aikoo suunnata Euroopan ulkopuolelle. Kotimaanmatkailu kiinnostaa paljon – reilusti yli puolet aikoo matkustaa lähiaikoina kotimaassa, jossa aiotaan lomailla mökillä tai tehdä erilaisia päiväreissuja ilman yöpymistä. Monet suunnittelevat kaupunki-, hotelli- ja kylpylälomia.

Suomen Kuvalehden lukijat suunnittelevat maakuntamatkailua ja lomailua Suomen luonnossa. Lukijat haluavat lähteä vaellukselle Lappiin tai tutustua uudelleen Suomen kulttuurikohteisiin erilaisilla päiväreissuilla ja kaupunkilomilla. Omalle tai vuokramökille lähdetään pidemmäksi aikaa rentoutumaan. Sekä Seuran että Kotilieden lukijoita kiinnostivat kotimaan lomilla eniten päiväreissut ja toiseksi eniten mökkeily. Kaukokaipuuta potevia löytyy erityisesti Annan lukijoista, jotka odottavat innolla matkustamisrajoitusten vapautumista. Lomailu kotimaassa oli tällä hetkellä suosituinta Seuran lukijoiden keskuudessa. Lukijoilla on entistä enemmän rahaa käytettävissään, ja he haluavat käyttää sen matkailuun. Tämä korostuu erityisesti printtilehden tilaajilla, joilla tulotaso on keskivertoa korkeampi.

Tavoita matkailumainoksellasi yli miljoona kontaktia!

Matkailumainonta kohtaa Annan, Kotilieden, Seuran ja Suomen Kuvalehden sisällöissä yleisön, joka on jo valmiiksi kiinnostunut aiheesta. Otavamedian Head of Digital Media Sales Jukka Pulkkinen kertoo, että tämän kiinnostuksen ovat tunnistaneet ja kääntäneet myynniksi myös valitut matkatoimistokumppanit, joiden kanssa toteutetaan vuosittain useita perinteisiä lukijoille räätälöityjä lukijamatkoja.

Hyödynnä kesän parhaat matkojen myyntiin tähtäävät tarjoukset ja kasvata tavoittavuuttasi Otavamedian laadukkaissa ympäristöissä!

Erikoistarjous: Lähes miljoona kontaktia noin 10 000 euroa!
4 x 1/1 sivun mainos alla mainituissa medioissa hintaan 10 332 € (norm. 25 830 €)

  • Anna 163 000 lukijaa
  • Kotiliesi 201 000 lukijaa
  • Seura 216 000 lukijaa
  • Suomen Kuvalehti 304 000 lukijaa

Tarjous on voimassa syyskuun loppuun asti. Hinnasta myönnetään lisäksi suora- ja mediatoimistoalennus.

Kasvata tavoittavuutta Tekniikan Maailman ja Golf-lehden medioilla: Vain noin 6 500 euron lisähinnalla tavoitat peräti 1,3 miljoonaa kontaktia!
1,3 miljoonaa kontaktia hintaan 16 883 € (norm. 38 150 €)

  • Anna, Seura, Kotiliesi, Suomen Kuvalehti
  • + Tekniikan Maailma 261 000 lukijaa
  • + Golf -lehti 158 000 lukijaa

    Tarjous on voimassa syyskuun loppuun asti. Hinnasta myönnetään lisäksi suora- ja mediatoimistoalennus.

Tehosta kokonaisuutta Otavamedian digitaalisilla kanavilla: Miljoona kontaktia kuukauden aikana hintaan 10 000 € tai 500 000 kontaktia kuukauden aikana hintaan 6 000 €

  • Mainosnäytöt esitetään Otavamedian verkostossa, jonka tavoitettavuus on yli 2 miljoonaa kuluttajaa kuukaudessa
  • Mainosmuodot: 980*400, 300*600 ja 300*300

Tarjous on voimassa syyskuun loppuun asti. Hinnasta myönnetään lisäksi suora- ja mediatoimistoalennus.

Tavoita kuluttaja haaveensa äärellä!

Jukka Pulkkinen
Head of Digital Media Sales
+358 50 390 4851

Ota yhteyttä