Aktiiviset brändit selviytyvät nyt paremmin

Avoimet ja asiakkaidensa kanssa aktiivisesti kommunikoivat brändit tarjoavat varmuutta ajassa, jossa kuluttaja kaipaa turvallisuuden tunnetta. Mainostajan näkökulmasta oleellisinta onkin, kuka onnistuu ylläpitämään ja syventämään asiakassuhteitaan, turvaten markkina-asemaansa vaikeana aikana ja ennen kaikkea vahvistamaan sitä ennakoivasti.

Digitalisaatio on muuttanut pysyvästi kuluttamista – oli kyse sitten päivittäistavaroista tai sisällöistä. Kuluttamisesta on tullut yksi tapa ilmaista omaa arvomaailmaa ja tehdä henkilökohtaisia valintoja. Kun maailmantilanteeseen ja -näkemykseen liittyy huolia, korostuvat arvovalinnat entisestään. Tällöin vietetään entistä enemmän aikaa sellaisten brändien parissa, joihin voi luottaa, ja joiden sisältöä pitää laadukkaana sekä henkilökohtaisiin tarpeisiin vastaavana. Mediaympäristöltä kaivataankin nyt turvallista vakautta ja luotettavuutta.

Sisällönkuluttamiseen liittyvän käyttäytymisen muutos on korostunut etenkin koronaviruksen rajoittaessa normaalia elämää. Kävijämäärät ja sisällöissä vietetyt ajat ovat nousseet kaikissa medioissamme, joiden vahva kivijalka perustuu nimenomaan kuluttajan kiinnostuksen kohteisiin ja korkeatasoiseen journalistiseen osaamiseen. Samalla, kun koronavirusta koskevat asia-artikkelimme ovat saaneet viimeisen kuukauden aikana satoja tuhansia sivulatauksia, vietetään enemmän aikaa myös kotiin, perheeseen ja henkilökohtaisiin haaveisiin liittyvissä sisällöissä. Meille tämä kertoo inhimillisistä tarpeista, joihin vastaamme kaikella asiantuntijuudellamme.

Otavamedian sisältöjen kulutus kasvanut entisestään

Perheeseen ja kotiin liittyvien sisältöjen kuluttaminen on korostunut etenkin nyt keväällä 2020. Tarve huolehtia omista läheisistä ja tiedonnälkä onnistuneen arjen pyörittämiseen ovat ymmärrettävästi korostuneet, etenkin lapsiperheissä: Kaksplus.fin kävijämäärät ovat lähes tuplaantuneet vuoden takaisesta. Kävijöitä tammi-maaliskuussa 2020 jo yksin journalistisissa artikkeleissa oli huikeat 779 855, lähes 2,3 miljoonalla sivunkatselullaan. Voimme siis todeta, että etenkin lapsiperheet hakeutuvat nyt luotettaviin, nimenomaan lapsiperheiden näkökulmaa ymmärtäviin, laatusisältöihin.

Niin ikään kotoilu muodostaa nyt ison osan arjestamme. Muun muassa ruoka-, sisustus-, puutarha- ja hyvinvointiaiheet ovat erittäin suosittuja. Sisällöt, jotka inspiroivat, mutta myös toimivat tässä poikkeustilanteessa, antavat kuluttajalle iloa ja onnistumisen kokemuksia sekä helpottavat arjen sujumista. Tästä syystä Kotiliesi panostaa ja keväällä julkaistaan peräti kaksi uutta teemaosiota! Ensimmäisenä ulos tulee Ihanat juhlat, josta löytyy vinkit vapun, äitienpäivän ja valmistujaisten onnistumiseen – uudella tavalla toteutettuna. Grilli kuumaksi! puolestaan ottaa kaiken irti aurinkoiseksi ennustetun grillikesän herkuista ja perheen kanssa kokkailusta.

Hyvinvoinnin merkityksellisyys ja tarvelähtöisen sisällönkuluttamisen selvä kasvu on huomattu myös Annan verkkosivustolla, josta haetaan ideoita ja inspiraatiota itsensä hoivaamiseen, hellimiseen sekä liikkumiseen. Kuluttajien viesti mainostajalle voisikin olla: auta minua voimaan nyt kokonaisvaltaisesti paremmin. Myös Annan toimitus on ymmärtänyt tämän tarpeen laajuuden ja suunnitteilla on muun muassa livetreenien tuottaminen yhdessä alan ammattilaisen kanssa.

Viihtymisen lisäksi kuluttajat kaipaavat nyt paikkansapitäviä uutisia ja faktoja. Etenkin kotimaan uutiset kiinnostavat globaalin myllerryksen keskellä. Uutispalvelu Amppareiden kävijämäärä on kasvanut kevään aikana +8% ja käyttäjät viettävät siellä +25% enemmän aikaa – jopa yli 10 minuuttia kerrallaan! Mediankäytössä on korostunut tarve uskottaviin tiedonvälittäjiin. Tieteen ja faktojen näkökulmista korona-aiheet ovat etenkin puhuttaneet, ja niihin haetaan vastauksia luotettavista lähteistä. Tekniikan Maailman verkkosivuston kävijämäärä onkin kasvanut yli +50% vuoden takaiseen verrattuna, jopa 1,4 miljoonaan kuukausikävijään. Koronavirusta koskevat artikkelit ja uutiset löytyvät paketoituna uuteen Koronavirus-teemalehteen. Tämän lisäksi myös erilaiset autosisällöt ja tiedeuutisointi vetävät tavallista paremmin, etenkin kun aikaa oman kiinnostuksen parissa viettämiseen on vapautunut liikkumisen rajoittuessa.

Kuluttajalle lisäarvollinen kohtaaminen brändin kanssa turvaa mainostajan markkina-asemaa vaikeassa tilanteessa.

Mainostajan tahtotila on nyt ratkaisevassa roolissa. Tapa, jolla brändi on osa asiakkaansa arkea, auttaa parhaimmillaan kokemaan uusia oivalluksia, inspiraatiota ja oppia, muuttaen jotain pysyvästi paremmaksi. Tällainen kuluttajalle lisäarvollinen kohtaaminen brändin kanssa turvaa mainostajan markkina-asemaa vaikeassa tilanteessa, mutta vahvistaa myös lähtötelineitä paremman taloudellisen ajan starttiin, kun asiakkaista muodostuva kannustusjoukko on valmiina.

Uskottava ja luotettava mediaympäristö varmistaa brändisi liiketoimintaa tukevaan läsnäoloon parhaan mahdollisen kontekstin.

Tutustu palveluihimme tai ota suoraan yhteyttä:

Autamme brändiäsi onnistumaan.

Tomi Takanen
Johtaja, BtoB myynti
+358 50 310 3052

Ota yhteyttä