Lumon inspiroi kuluttajien parveke- ja terassiunelmia natiivikampanjalla

Tyylikkäät toteutukset ja onnistuneet aktivoinnit saivat ihmiset todella haaveilemaan sisältöjen parissa.

Jaa

1. Lähtötilanne

Lumon halusi parantaa parveke- ja terassilasituksen tunnettuutta kertomalla kuluttajille lasituksen tuomista eduista ja elämänlaadusta. Kevätauringon mukana haluttiin myös herätellä ihmisiä suunnittelemaan pihoja ja parvekkeita viihtyisiksi oleskelutiloiksi.

2. Ratkaisu

Kodista ja sisustuksesta kiinnostuneet kuluttajat löytyivät monikanavaisesti Annan, Kotilieden ja Dekon parista.

Kampanja-aikana 15.3.-3.6.2021 tehtiin brändien kanaviin kolme natiiviartikkelia, sekä artikkeleihin ohjaavia uutiskirjenostoja ja aktivoivia some-sisältöjä. Artikkeleihin ohjattiin myös Otavamedian verkoston display-nostoilla.

Katso alta kuvaesimerkkejä kampanjatoteutuksista eri kanavissa:

3. Tulokset

Kampanjan tuloksiin oltiin tyytyväisiä niin Lumonilla kuin Otavamedialla. Keväinen kampanja-ajankohta osui kohdalleen. Sisällöistä tuli tyylikkäitä, hyvin aktivoivia ja kohderyhmää selkeästi puhuttelevia. Yhdessä asetettuihin tavoitteisiin päästiin hienosti, mistä kertovat pitkät lukuajat, sivunkatseluiden määrä ja tuhannet reaktiot sosiaalisen median kanavissa.

Otavamedian kaupallinen tuottaja Henna Manninen kommentoi kampanjaa näin:
” Kampanja onnistui sivunkatseluiden ja sisältöjen parissa vietetyn ajan valossa yli odotusten. Huomattavan pitkät lukuajat kertovat kiinnostavasta sisällöstä ja Lumonin brändin kanssa on todella vietetty aikaa näiden artikkeleiden kohdalla. Sisältönä sisustusvinkit ja parveke-/terassiaiheet sopivat erinomaisesti valittuun mediaan ja vuodenaikaan. Somesisältöjä kommentoitiin ahkerasti, mikä osoittaa lukijoiden sitoutumisen ja aidon kiinnostuksen aihetta kohtaan.”

Yli 72 000 sivunkatselua
Lukuaika keskimäärin 05:29

Kysy tarkemmin kampanjan tuloksista Mediamyynnistä!

Yhteistyö Otavamedian kanssa sujui erinomaisesti yhteistyön alusta loppuun saakka. Kampanja vahvisti hienosti haluttuja mielikuvia juuri oikeaan aikaan ja aktivoi myös suoraan yhteydenottoihin. Olimme erittäin tyytyväisiä kokonaisuuteen sekä toteutuksen että tulosten osalta.

Viivi Holopainen
Markkinointipäällikkö
Lumon Suomi Oy

Suunnitellaan yhdessä tehokas natiivikampanja

Henna Manninen
Kaupallinen tuottaja / Vaikuttajamarkkinointi
+358 50 4414309

Ota yhteyttä

Caset

Hae inspiraatiota oman menestystarinasi rakentamiseen.